Hei!
Nimeni on
Heikki
ja leirinimeni Hesekieli. 
Valppaaksikin minua kutsutaan, vaikka toisinaan olen vähemmän valpas. Ukki olen tässä vaiheessa vielä ainakin yhdelletoista lapsenlapselle ja kahdelle  lastenlastenlapselle. Mutta aika mataa ja lapsia syntyy, joten tiedä häntä,  kuinka suuren suvun esi-isäksi tässä vielä joutuu. Lisäksi kuljettelen mukanani varmaankin loppuikäni keksimääni kunnianimeä "vanhuusiän nuorukainen". Joten, jos tavataan, niin voit ihan reippaasti moikata ja sanoa: "Mitä sinulle "vanhuusiän nuorukaiselle kuuluu?" Enkä minä siitä yhtään loukkaannu, päinvastoin ihastun moisesta tervehdyksestä! Varsinkin siitä ihastus, jos lapset sanovat minua "Vempula ukiksi"!
Olemme taannoin yhdessä "vanhuusiän neitoseni", Elvin,  ja viiden lapsemme kanssa rullanneet mitä moninaisimmilla hökötyksillä ympäri Suomea ja valpastelleet lasten- ja nuorten leireillä. Vaikka omia "valppaita" on vain pieni joukko, sadoissa lienee luettavissa leirilastemme luku ympäri maailmaa siroittuneina. Joten heippa
vaan kaikille sivuille tulijoille, sinullekin"entinen leiriläinen"
sekä sinulle että sinun mahdolliselle puolisollesi ja jälkikasvullesikin..
Nykyinen pai
dan pesupaikkamme on Alajärvellä, Etelä-Pohjanmaalla.


Jos uskallat ja jaksat  käydä pa
lan matkaa kanssani saattanet joutua suureen seikkailuun, mutta saat ehkä kokea sekä uutta että yllättävää!   Joten hyvää matkaa sinulle!

                                                                                Sivuja päivitetään!                                           

  
Elvi Valpas, "Saara mamma" ,
"vanhuusiän neitonen" sekä 
Heikki, Hesekieli,                                                                                                  BANGLADESH
"Vanhuusiän nuorukainen"